Kohti uusia haasteita

EVA on maailman paras työpaikka, mutta uusiin haasteisiin on tartuttava, kun ne ovat tarpeeksi mielenkiintoisia.

Keskuskauppakamarin hallitus on tänään hyväksynyt minut uudeksi toimitusjohtajaksi. Siirryn uuteen työpaikkaan huhtikuun puolessavälissä ja aloitan toimitusjohtajana vappuna.

Suomella on edessä kaksi suurta murrosta. Kauppakamarien 16 000 jäsentä ovat avainasemassa kun näihin haasteisiin vastataan.

Ensimmäinen haaste on siirtyminen teollisesta Suomesta palveluiden Suomeen. Viime lamasta nousimme Nokian ja metalliteollisuuden avulla. Nyt katse kääntyy kauppaan ja palveluihin. Tämä ei tarkoita selän kääntämistä teollisuudelle. Päinvastoin. Täytyy pitää huoli siitä, että teollisuus voi työllistää Suomessa yhä edelleen – samalla kun teollisten yritesten liikevaihdosta yhä suurempi osuus tulee palveluista.

Toinen haaste on työelämän kulttuurivallankumous. Suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle tai jatkoajalle (eli tekevät töitä yli eläkeiän). Nuoret nousevat nopeasti vastuullisiin asemiin – ja tuovat tullessaan uuden tavan ajatella ja organisoida työtä. Jos muutos onnistuu, pystymme nostamaan tuottavuutta samaan aikaan kun nostamme ihmisten onnellisuutta. Jos muutos epäonnistuu, on lamasta nouseminen vaikeaa. Toivon, että kauppakamarien jäsenet ja järjestö itse ovat tiennäyttäjiä myös uuden, fiksun työelämän saralla.

Uusi vuosi, uudet haasteet.

Kommentointi on suljettu.